Jarno Kemiläinen

Olen Kemiläisen Jarno 46 v. ja syntyperäisiä Jyväskylän poikia. Nykyisin työskentelen Jyväskylän Työväenyhdistyksellä viestintä- ja järjestö työntekijänä. Aikaisemman työurani 20 v. tein vaneriteollisuuden parissa Säynätsalossa.

Yhteisten asioiden hoito yhdessä on ollut itsellä eteenpäin kantava voima lyhyen poliittisen urani aikana. Toista kautta Jyväskylän kaupunginvaltuutettuna toimivana tiedän, että politiikka vaatii joukkuepelaamista, yksin et saa hyviäkään asioita vietyä eteenpäin.

Työväenliikkeen lähellä tunnen olevani kotona, sen johdosta monet illat kuluvat erilaisissa järjestötehtävissä. Työläisperheeseen 46 vuotta sitten syntyneenä on luontaista ollut toimia Ay-liikkeen parissa jo aika pitkä aika. Palkan saajan tarvitsee tänäänkin puolustajansa, ehkä enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Sen vuoksi arvostukseni kaikkia, jotka toimivat luottamusmiestehtävissä on suurta.

Asun perheeni kanssa Laajavuoressa. Lapseni ovat jo siinä iässä, että isällä on aikaa myös omille harrastuksille, eli järjestötyöhön. Jos haluat tietää minusta lisää, niin ota rohkeasti yhteyttä!

TYÖKOKEMUS

UPM Plywood Jyväskylä 8.1.2001-12.1.2021

SDP Jyväskylän kunnallisjärjestö 1.12.2020 – 30.6.2021

Jyväskylän Työväenyhdistys 10.9.2021-